Matkattomuuspahoinvointi

Suomen talvi on kaunis, MUTTA...

Loman ensimmainen sadepaiva ja huoli paluumatkasta

Tanaan Phuketissa sataa ensimmaista kertaa koko loman aikana, ihan tervetullutta vaihtelua. Silti ei ole yhtaan viileampaa vaan lampotila pysyttelee n33 asteen tuntumassa mutta kosteutta riittaa.

Taalla huolettaa tulivuoren tuhka ja sen vaikutus paluumatkaan. Kolmesta lennosta vain Bangkokiin meneva on varmasti lahdossa ja kukaan ei tunnu tietavan lentoliikenteen tilannetta niinkin pitkalle kun keskiviikkoon tai torstaihin. Mikali pilvi on ja pysyy loppuviikosta, perheeni paasee tutustumaan lentokentalla odottamisen jannittavaan maailmaan. Tosin Bangkokissa saattaa olla ruuhkaa ja todella toivon etta matkustajat paastetaan ilmastoituihin tiloihin. Pelikortit, juotavaa ja muutama kirja auttaa kylla muutaman kymmenen tuntia mutta siita eteenpain en osaa sanoa miten pysyy paketti kasassa.

Nai Harn ja Phuket Royal Yacht Club

Tänään hotellinvaihdon jälkeen jahdattiin aaltoja koko iltapäivä. Nai Harn on mukavan pieni ja intiimi ranta mutta muovituolipaikkoja ruokailuun riittää silti. Kymmenen askeleen päässä rannasta istuskeltiin sadan bahtin margaritojen ja pad thain seurassa mukavasti varjossa ja taas jatkettiin. Pikkumies löysi palan pesusientä ja oli aarteineen päivän sankari.

Hotelli on siirtomaatyylinen ja palvelu on todella hyvää. Tavallisen laukkujen kannon lisäksi meillä on oma siivooja joka haki lisää tyynyjä pojille, itsellenihän riittää VAIN kaksi. Altaalla pikkuinen mies tuli tuomaan pyyhkeet ja levittämään viltit aurinkotuolien päälle. Tästä huvittuneena ihmeteltiin käytäntöä mutta ajateltiin että maassa maan tavalla. Myöhemmin huonepalvelun herrasmies kävi avaamassa sängyt, asettamassa orkideat tyynylle ja täyttämässä jääpala-astian. Aromaterapeuttisen shampoon kanssa suihkutellessa tuli väkisinkin mieleen että näinhän sen kuuluukin olla.

Illalla yritettiin etsiä reggaebaari mutta ei löydetty. Matkan saldo noin muuten: kuusi nukkuvaa koiraa, joista yksi näki selvästi pahaa unta. Tai oli keskimääräistä kirppuisempi.

Ainut huono puoli hotellissa on ilmaisen (langattoman) internetin puute. Täytyy ostaa yhteyspaketti eikä huoneissa toimi langaton. Kävelymatkan päästä kyllä löytyy pikku marketteja jossa pääsee kuudellakymmenellä sentillä vartti tarkistamaan sähköpostit ja facebookin. Tervetuliaishedelmäkori kyllä vähän paikkaa tilannetta, ei pääse tulemaan sitten sitä mielipahaa kellekään.

Huomenna iskä 50v ja retki Raya Yaille. Sääennuste +35 ja täysin aurinkoista. Valkoista hiekkaa ja turkoosia vettä, toivotaan ettei viidenkympin kriisi iske kuin salama kirkkaalta taivaalta thaityttösten tarjoillessa tuoretta ananasta polttavan auringon alla.

Songkran eli thaimaalainen uusivuosi

 Täällä vaihtui vuosi 2553(tai 2554 ei selvinnyt kumpi) eli buddhalainen kalenteri on hiukan edellä meidän vastaavaa. Alkuihmettelyn jälkeen miten pandanpullien säilyvyys voi olla viidenkymmenen vuoden luokkaa ymmärrettiin että ollaan eri vuosisadalla.

Thait juhlistavat uutta vuotta osittain samalla tavalla kuin mekin mutta iso ero on kolossaalinen vesisota jossa kastellaan kaikki halusi sitä tai ei. Ihmiset seisovat kadunreunassa jättimäisten vesitykkien ja kulhojen kanssa ja pesevät vanhaa vuotta pois ohikulkevilta ihmisiltä. Musiikki soi kovaa ja kaikilla on mukavaa. Toiset haluavat heittää talkkia ihmisten kasvoille mutta tämän tarkoitus ei kyllä täysin selvinnyt, luulisin että liittyy samaan pahojen henkien pois ajamiseen ja puhtaalta pöydältä aloittamiseen. Autolla ajelu kuuluu asiaan ja monien lava-autojen kyytiin oli survottu viitisentoista ihmistä vesilaareineen.

Lähdettiin songkranin aattona illalla liikenteeseen, eikä osattu varautua yllättäviin kuuroihin. Ennen taksiin pääsemistä jokainen oli litimärkä ja tuktukin ikkunoista tuli saavikaupalla vettä vielä matkallakin. Alkuperäisiin suunnitelmiin tuli siis pieni muutos kun vesisota olikin jo alkanut. Päästiin joka tapauksessa sisään ostoskeskukseen, ulostulo kestikin sitten kauemmin. Illan saldo: 12 t-paitaa (perusteltu ostos, tarpeeseen) , pyjamahousut (kahdella eurolla en voinut jättää niitä sinne koppaan) ja yhdet kengät (enempää ei löytynyt). Tom Yamia odotellessa pohdittiin syytä täkäläisiin sukupuolirooleihin jotka tuntuu olevan hieman häilyvämpiä kuin kotona härmässä. Esimerkkinä kenkämyyjä joka melko tyylikkäästi yhdisti viikset ja korkokengät. Yksi ehdotti geenejä, itse vetosin kulttuuriin. Sadepäivän puuhaa etsiä mahdollisia tutkimuksia aiheesta?

Varsinaisena päivänä eli 13.huhtikuuta päästiin mukaan meininkeihin. Ostettiin jättimäiset vesitykit ja kierrettiin keskustaa kastelemassa ja kastumassa. Juhla on kyllä aivan huikea ja toivon että pääsen uudestaankin kokemaan täkäläisen uudenvuoden. Huhtikuu on täällä vuoden kuumin kuukausi joten kastelu viilentää muuten niin kovin kuumaa oloa. Vinkkinä juhlaan osallistuvalle: kaikki tavarat kannattaa laittaa vedenkestävään pussiin tai jättää suosiolla kotiin.

Hieno kokemus!

Kayko teilla mastercard?

Phuket town ja shoppaajan paratiisi - weekend market

Haaveilemaamme paikallisbussia ei löytynyt (aikataulut thaiksi, hieman epäselvyyttä sekä lähtöajassa että -paikassa) joten ajeltiin taksilla Phuketin keskustan lieppeille Big C:hen. Vieressä nökötti saaren suurin ostari mutta yhden keskuksen jälkeen seuralaisten into laantui ja päädyttiin jättimäisille markkinoille.

Nettitietojen mukaan Big Cstä saa kadunvarsibasaarien tavarat ilman tinkimistä huokeaan hintaan. Osittain se pitikin paikkansa ja mukaan tarttui kangaslaukku ja ihanan pehmeä pashminahuivi. Lähinnä tavarat olivat "merkittömiä" eli aurinkolaseja, kangaslaukkuja, elektroniikkaa ja leluja, ei niinkään pradan tai guccin laukkuja. Keskuksen alin kerros keskittyi elektroniikkaan, iFonet ja iPonet sievästi rivissä ja tulostimen musteita sai ostaa hassuissa lasipulloissa. Tavara oli edukasta mutta tuliaisten ja hiuspantojen lisäksi käteen jäi vaan lievä ärsytys kuumuuden takia. Olin porukasta ainut joka olisi halunnut jatkaa vielä toiseen ehkä parempaan ostariin mutta enemmistön päätöksellä mentiin keskustaan viikonloppumarkkinoille. 

Satoja skoottereita oli parkissa torin reunalla ja katettujen käytävien alla myytiin kaikkea maan ja taivaan väliltä. Ensimmäinen myyntiartikkeli oli käytetyt kengät. Itse torialueen ulkopuolelle oli levitetty iso pressu jonka päälle oli levitelty satoja käytettyjä kenkiä. Kenkien alkuperästä ei ollut tietoa eikä jääty kyllä kyselemään. Muutaman metrin etenemisen jälkeen perheen Ed Hardy-fanit jäi tinkimään t-paitoja (niiden edellisen miljoonan lisäksi!) ja me muut muhittiin katetulla torilla ihmisten yrittäessä päästä seuraavalle kojulle, jossa joka tapauksessa myydään niitä samoja vaatteita kuin jokaisessa muussakin kojussa. 

 

Tällä kaudella Ed Hardy ja Billabong näyttää olevan muodissa, ensimmäinen ei kyllä sytytä mihinkään suuntaan mutta jälkimmäiseltä odottelen vielä niitä kivoja bikineitä. Illan edetessä halogeenit sytytettiin ja lämpö lisääntyi. Jo valmiiksi kuumilla kujilla oli tuskaisen lämmintä ja kosteaa mutta hikiset ihmiset lisäsivät vaikutelmaa ja veljeni sanoin siellä oli heikko soija.

Yhdessa kojussa myytiin pelkkia kaukosaatimia:

Aurinkolasien ja vaatteiden lisäksi huomattiin turistipariskunta tainnutinostoksilla. Hiukan nousi (vaihteeksi) kylmä hiki otsalle kun herra testaili sähkölamautinta ja helvetillisen äänen lisäksi laitteesta sinkosi sininen sähkövirta. En tiedä laitteen hintaa mutta ihmettelen millä meinaavat saada kapulat pois maasta.

Markkinoiden herkullisin osio oli ruokakojut. Kuumuuden ja hygieniatason vuoksi kaikkea mukavaa ei voinut maistella mutta erilaiset tuoksut ja värit olivat mahtavia. Muutamaan pöytään oli paloiteltu sikoja ja valehtelematta joka ikinen osa oli eritelty omaan kuppiin. Vieressä oli ravintola, jossa suuressa jäälaarista sai valita merenelävät pannuun. Kalojen lisäksi erilaiset simpukat, mustekalat ja äyriäiset tuoksuivat voimakkaalle ja näyttivät uskomattoman elottomilta. Kalaa, joka tuijottaa suoraan silmään ei kyllä tee mieli laittaa suuhun.

Lopuksi viela paljon kuvia, valitettavasti tuoksut eivat vality ruudun sille puolelle mutta voitte kuvitella mita kaikkia hajuja leijuu Phuketin yossa.

Kun lahdettiin, kojutkin pakattiin jo pois yota varten ja tori hiljeni ihmisten havitessa koteihinsa nukkumaan.

Amsterdam-Bangkok viimeiset 8 tuntia

Yöllä Kaspianmeren yllä haaveilin nukkumisesta kun kone tärisi niin järjettömästi, että lentoemotkin käskettiin istumaan. Paljon matkustajia tuli huonovointiseksi ja porukalla alkoi pinna kiristyä kun pitkän yölennon toivotut yöunet jäikin haaveeksi.

Turbulenssista selvittyä aivan selvästi harjoittelijalentäjä (ei sympatiaa KLM:n kipparille tällä kertaa) nytkytti koneen maahan. Hengissä mutta pikkusen heikkona päästiin kuitenkin jatkolennolle Phuketiin ja Airasialla olikin enemmän tilaa, paremmat ruuat ja tasaisempi kyyti.

Perillä nukahtelin minibussiin kun muut ihmetteli paikallista liikennettä. Skootterien määrä ihmetytti suunnilleen samassa määrin kuin se, että suurin osa ihmisistä ajoi tien vasemmalla puolella, mutta ei ollut kyllä harvinainen se (varmasti ruotsalainen!) vaalea turisti joka tyynesti ajeli bikinit päällä ilman kypärää tien oikeassa reunassa. Hotellikin löytyi lopulta kun kuski oli soitellut ympäriinsä ja päästiin suihkuun ja lepäämään pitkän raskaan matkan jälkeen. Laahustin muitten perässä syömään ja sammuin sillä sekunnilla kun pää koski tyynyyn puhtailla valkoisilla lakanoilla.

Ennen Turbulenssia

Koko perheen retki part 1

Oli mukava huomata että en ole ainoa joka suhtautuu vakavissaan matkalle lähtöön. Tuntia ennen auton starttausta oli laukut siistissä rivissä ja porukka ovensuussa odottelemassa joko se kello menisi vähän nopeammin ja päästäisiin jo lähtemään. Sähkölaitteet pois seinästä ja ovi lukkoon, laukut takakonttiin ja porukka autoon. 

Mielenkiinnolla odotan kun saan nähdä miten läheiset ihmiset käyttäytyy erikoisessa tilanteessa - kaikkine vaihtoineen ja lentoineen matka kestää toistakymmentä tuntia ja koettelee kyllä kaikkien hermoja. Tähän mennessä kenestäkään ei ole paljastunut mitään normaalista poikkeavaa ja KLMn ilmainen (alkoholi)tarjoilu pitää neste- ja sokeritasapainon kohdallaan. Takkutukka sai mahan täydeltä ginger alea ja muut jaksaa istua bissen voimalla.

Amsterdamin lentokenttä oli mukava ja vaikka aika lentojen välillä oli superlyhyt, bongattiin monta kukkakauppaa ja kuulemma tulomatkalla on kassit täynnä hollantilaisia kukkasipuleita. Osa porukasta oli vähemmän innoissaan kukista mutta sitäkin enemmän kiinnostuneita lukuisista kenttää koristaneista lentoemännistä. Jokaiselle jotain.

Nyt Bangkokin lennolla kirjoitellessa aika kuluu toivottavasti unten mailla perus lentokonepastan (niitä suoria reiällisiä tomaattikastikkeessa) ja huonon komedian jälkeen.  

Hyvää yötä Ukraina, (toivottavasti) huomenta Bangkok!

Lähtölaskenta alkaa taas

Pitkän hiljaisuuden jälkeen palaan asiaan. Edelliseltä reissulta on kotiuduttu ja kohta melkein sopeuduttu takaisin viikkokausia kestävään pakkaseen. Elämäni parhaat neljä kuukautta ei ole vaikea valita ja monia asioita on joutunut elämässä miettimään uudestaan niiden jälkeen. Nyt kuitenkin olen tyytynyt osaani ja syksyn häämöttävään uudelleensijoittumiseen. Laittakaa ihmeessä matkailuvinkkejä Mikkeliin ja sen lähistölle, voin nauttia niistä odotellessani uutta reissua valmistumisen jälkeen!

Uusi vuosi, uusi reissu, uudet matkakaverit... Muutama perheenjäsen täyttää pyöreitä vuosia (toisia juhlitaan takautuvasti) ja tällä kertaa korkataan tropiikissa. Olen aivan suunnattoman innoissani, meinaan painella sukeltamaan kunhan päästään perille. Kuulin että snorkkelinikin on saapunut takaisin Suomeen vietettyään joulun Balilla ja alkuvuoden Uudessa-Seelannissa. Bikinit on vaatekaapissa parhaalla paikalla ihan vaan siksi että joka kerta kun oven avaa, voi edes sen sekunnin kuvitella että rannalle tässä sitä ollaan lähdössä. Sitä jaksaa kun on mitä odottaa.

Kohta aloittelen pakkaamaan, osittain paras mutta ajoittain kamalin osa matkustamista. Nyt joka tapauksessa tilanne on mielenkiintoinen, matkustan koko perheen kanssa. Meitä on viisi ja voisin veikata että aika mielenkiintoisia tilanteita tulee eteen kun vietetään niinkin pitkään aikaa samassa koneessa! Helpotuksena sentään (?) jaan huoneen kahden veljeni kanssa ja ajattelin ottaa omaa lomaa sukellusta varten joten ellei kukaan unohda pelikortteja kotiin, uskon että palataan kotiin täysissä järjissä.

Joka tapauksessa, hyvä sauma pienelle lomalle ennen kesän armotonta työrupeamaa ja syksyn vielä armottomampaa opiskelu+työ -satsia. Aika menee nopeasti ja postilaatikosta putkahtaneen Lonely planet Australian sivut alkaa olla melko kivasti hiirenkorvilla ;)

P.S. Jos joku lukija on vielä Ausseissa ja laukussa on TimTamin mentävä aukko niin maksan hyvin tuliaisista!

NZ

Uusiseelanti oli kaunis. Paljon vuoria ja upeita maisemia, tosin parhaat hetket vietettiin hostellilla tai Aucklandin yössä. Auckland itsessään ei ole kovinkaan kiinnostava tai kaunis kaupunki, mutta ihmiset hostellilla olivat kiinnostavia ja sain uuden (toivottavasti ja todennäköisesti) elinikäisen ystävän. Sain puhua suomea silloin kun tarvitsin sitä eniten ja meillä synkkasi tosi hyvin ensimmäisestä päivästä lähtien. Roosan kanssa käytiin kaakaolla parantamassa maailmaa, käytiin museossa, ajettiin lautalla kaupungista Waiheke Islandille, kierrettiin kaupungin cooleimmat vintageliikkeet, tehtiin superhyviä ruokia ja juhlittiin yöt  läpeensä. Harmiteltiin yhdessä sisustusliikkeiden suurta määrää ja naurettavan halpoja hintoja. Päädyttiin kuitenkin toteamaan että reppumatkailija ei voi tuoda kotiin kaikkea mihin silmänsä iskee matkalla (pätee muuhunkin kun edullisiin antiikkihuonekaluihin) joten tyydyimme ihailemaan tyynyjä ja tauluja matkan päästä.

Käväisin myös pohjoissaaren eteläosassa, Wellingtonissa joka oli vähemmän harmaa kuin Auckland. Yöbussi Aucklandista kesti mukavat 12 tuntia ja matkalla pysähdyttiin muutaman kerran pienille huoltoasemille syömään piiraita. Bussissa oli paljon paikallisia ja vain muutama selkeästi ulkomaalainen. Takanani istuva kaveri oli selvästikin kiinnostunut laukussani pilkottavasta tietokoneesta joten matkan aikana ei hirveästi nukuttanut. Matkan aikana yritin saada aikani kulumaan ja katselin upeita maisemia joskin se että oli yö ja mitään vuorta pienempää ei oikein erottanut haittasi hieman... Sain asua perhetuttujen luona (kiitoksia L&B) ja tutustuin kaupunkiin. Satama oli kotoisan oloinen ja kaupungin kirjasto oli mukavasti koristeltu värikkäillä palloilla. Sääkin suosi eikä tainnut sataa kertaakaan päivän aikana. Siinä missä Suomessa kokee neljä vuodenaikaa vuodessa, Uudessaseelannissa ei ole ilmeisesti ollenkaan tavatonta kokea kaikki neljä saman päivän aikana.

Paluumatka Aucklandiin olikin jännittävä. Ostin bussilipun, mutta hostellin koneelta ei saanut tulostettua lippua ja tallensin sen kännykkään. Fiksuna tyttönä olisin tietysti laittanut lähtöajan muistiin pelkän varausnumeron sijaan, mutta parempi kuitenkin että olin tunnin liian aikaisin asemalla (vaikka oli jäätävän kylmä). Siinä istuskellessa tutustuin paikalliseen naiseen joka oli matkalla kotiin sukuloimasta. Nainen oli todella vaikuttunut siitä että matkustin yksin ja kertoi hirveästi juttuja joista itseasiassa nyt en muista enää ainuttakaan. Nainen tarjosi cupcaken ja oli suunnattoman iloinen kun suostuin syömään sen. En yleensä pidä makeista muffineista jotka on reilusti kuorrutettu sokerikuorrutuksella mutta tässä tapauksessa se ei ollutkaan hassumpaa. En huomannut siinä istuessa mitään erikoista naisessa, mutta hän ovelana kertoi että on osittain näkövammainen (ei selvinnyt että millä tavalla) ja sen takia saa halvemman bussilipun ja istua aina bussin etupenkillä. Aika huvittava syy mutta mikäs siinä. Kun bussi viimein saapui, nainen olisi kovasti halunnut että pidän hänelle seuraa etupenkillä mutta se oli varattu joten harmittelin että nyt ei voida jutella koko matkaa (alustavasti vähintään 11 tuntia) ja että siirtyisin nyt takapenkille. Toivotin hänelle hyvää matkaa ja sain kuin sainkin paikan takapenkistä että voisin nukkua. En kuitenkaan saanut olla rauhassa kun Whangaraysta kotoisin oleva "ammattisotilas" tuli kertomaan tarinoita miten hän oli ensimmäistä kertaa lähtenyt maasta ja käynyt Fijillä kavereitten kanssa. Päädyttiin juttelemaan siinä muutama tunti enkä kehdannut sitten sanoa että haluaisin nukkua ja olla hiljaa. Kaverilla oli kauluspaita ja solmio kaulassa eikä mitään matkatavaroita. Selityksenä oli se, että poika oli pidätetty edellisyönä  ja komentaja tms oli joutunut hakemaan hänet sieltä pois. Tässä vaiheessa mietin jo että mitähän tästäkin vielä tulee mutta ilmeisesti armeijakavereilla oli ollut railakas ilta kaupungilla ja jollain oli mennyt vähän liian lujaa. Muutaman tunnin juttelun jälkeen kaveri väsähti ja sain itsekin melkein nukkua. En yleensä nuku yöbusseissa, koska matkustan yksin. Tässä vaiheessa oon kyllä jo harjaanut puolinukkumiseen eli ei mitään ongelmia enää näitten hullun pitkien bussimatkojenkaan jälkeen.

Kyseisen sotilaskaverin kanssa tuli puheeks uskonto ja pian sen jälkeen kun kaveri oli nukahtanut, mietin että nyt olisi hyvä hetki rukoilla. Ajattelin että kaikki on mennyt niin hyvin matkan aikana että täytyy nyt ottaa huomioon tämäkin aspekti. Lähtiessäni Australiasta unohdin ottaa mukaan muutamia tavaroita, esim. kannettavan tietokoneen johdon (joka maksaa rapiat 70e uutena eli ei oikein huvittanut hankkia uutta) enkä päässyt koneelle tai saanut ladattua kännykkää. Aloin olla jo vähän epätoivoinen koska olisin halunnut soittaa kotiin ja kavereille tai laittaa kuvia koneelle. Siellä sitten istuin bussin takapenkissä ja rukoilin että saisin laturin ja muutkin tavarat takaisin kun pääsen taas Ausseihin. Ihan tarkalleen ottaen muistan ajatelleeni jotakuinkin näin "en välitä nyt mistään muusta kun siitä, että saan tavarat takaisin ja pääsen ausseihin, ihan todellakaan EN MISTÄÄN MUUSTA" . Sen jälkeen olin oikein tyytyväinen itseeni että olin älynnyt pyytää. Jos tiedätte aikaisemmista tapahtumista matkan aikana ei varmaan tule yllätyksenä että juuri minä, keskellä yötä, keskellä Uudenseelannin pohjoissaarta, olen juuri siinä bussissa joka kyrvähtää keskelle tietä. Siinä vaiheessa kun bussikuski kuulutti tyynenä että bussimme on juuri hajonnut, mutta odotellaan uutta noin 45 minuutin viiveellä, ei hätää, tuli jotenkin taas tunne että ei tällästä tapahdu. Yritin laittaa tekstiviestiä kotiin mutta alueella ei ollut kenttää, joten voin sanoa että ehkä vähän hermostutti juuuri sillä hetkellä. Sitten tajusin että AHAAA! parempi niitten latureitten sitten olla siellä!! Kieltämättä ne 40 minuuttia kun odoteltiin pimeessä keskellä tietä keskellä maaseutua oli kyllä taas niitä hetkiä että hieno tarina myöhemmin kerrottavaksi. Ei hirveesti nukuttanut, mutta onneksi uusi bussi kuitenkin saapui ja kaatosateessa pilkkopimeässä sitten siirrettiin laukut uuteen bussiin ja päästiin jatkamaan matkaa.

Uusi bussi oli pienempi ja vain yksikerroksinen ja päädyin istumaan saman naisen viereen joka oli aikaisemmin tarjonnut muffinsin ennen bussin lähtöä. Selvisi, että hän oli lainannut kuskille kännykkää, minkä avulla saatiin uusi bussi. Olin todella huvittunut tilanteesta enkä osannut varautua enää mihinkään tulevaan. Tiesin että bussimatka venyisi vähintään tunnilla ja olin melko väsynyt, joten kun tämä uusi bussi hyytyi keskelle tietä noin tunnin ajon jälkeen en voinut muuta kun nauraa. Tilanteessa ei tietenkään ollut mitään hauskaa, mutta ajattelin vieläkin että juuuuu odotellaan niin eiköhän kaikki järjesty. Jos joku haluaa kasvattaa pinnaa, niin matkustakaa yksin; sen jälkeen hermostuu tuskin mistään kun tajuaa että itsellä ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa asioiden kulkuun. Joka tapauksessa, tämä toinen bussi saatiin kuntoon kun joku matkustajista kävi säätämässä vaihdelaatikkoa ja auto käynnistyikin ihmeellisesti. Aucklandin aamuruuhka pidensi matkaa vielä reilulla tunnilla mutta pääsinpähän perille!

Seuraavana päivänä lähdettiin Roosan kanssa lautalla kohti Waiheke Islandia, joka on noin puolen tunnin matkan päässä Aucklandin keskustasta. Saarella on paljon rantoja ja viinitiloja ja yksi kauppa. Meidän lodge oli keskellä metsää, itseasiassa keskellä patikointireittiä. Kun päästiin perille, paikan isäntä oli lähdössä kauppaan ja ilmoitti että illalla pidetään juhlat, kai osallistutte ja mikä maistuisi. Paikkaan käveleminen tuntui kun olisi kävellyt keskelle suurta perhettä ja vitsailtiin että muutama päivä hippikommuunissa ja aletaan pukeutua pelkkään pellavaan ja hankitaan rastat. Paikka oli uskomaton, siellä oli uima-allas ja palju, ulkona iiiiso pöytä ja grilli. Koska Melbourne cup sattui samalle päivälle, osa porukasta löi vetoa hevosista ja katottiin kisat olohuoneessa. Ennen sitä tehtiin isot kattilat sangriaa ja guacamolea maissilastujen kanssa. Kisan jälkeen isäntä teki jättimäisen espanjalaisen omeletin ja alettiin grillaamaan. Ihmisiä oli suunnilleen parikymmentä ja ihmisiä oli joka puolelta maailmaa. Juhlat oli mahtavat ja tuntui uskomattomalta olla keskellä metsää pienessä majatalossa ja tuntea olevansa ystävien keskellä.

Seuraavana päivänä patikoitiin Roosan kanssa pitkän matkaa saaren toiselle puolelle ja käveltiin viinitarhojen läpi. Maisemat oli upeita ja aamun sateen jälkeen päivällä oli itseasiassa kuuma kun aurinko paistoi. Käveltiin monta tuntia ja päivän lopuksi mentiin jäätelölle paikalliseen kahvilaan. Kahvila oli sulkemassa ja tyttö kahvilasta tuli kysymään josko me voitaisiin viedä pizzat ja piirakat mukana ettei niitä tarviis heittää roskiin. Suostuttiin ja saatiin ruuat loppuillaks, hyvä diili.  Waiheke island oli mahtava ja mikäli joku liikkuu lähellä Aucklandia, suosittelen käymään siellä. Saarella ei ole paljoakaan ympärivuotisia asukkaita mutta kesällä ihmiset siirtyy kaupungista luonnon rauhaan.

Loppuaika ennen paluuta Australiaan kului kaupungissa, ja pitkään odotettu konsertti oli mahtava!! Sick puppies lämmitteli ja Nickelback oli hyvä. Mulla oli liput kentälle ja sain hyvän paikan läheltä lavaa. Olin ihan fiiliksissä ja tutustuin muutamaan paikalliseen tyttöön. Konsertin jälkeen meillä oli tarkoitus mennä jatkamaan iltaa kaupungille mutta sopivaa paikkaa ei löytynyt joten mentiin ostamaan jäätelöä ja käveltiin takaisin hostellille. Roosa oli lähdössä maalle töihin seuraavana päivänä joten vietettiin viimeinen tyttöjen ilta pitkään aikaan, tosin Roosa varaudu vierailemaan Tampereella kunhan tuut takasin Suomeen! Harmitti jättää taas uudet kaverit mutta oon jo kyllä tottunu siihen että ihmiset tulee ja lähtee hostelleissa aika nopeella tahdilla. Samalla oli suunnattoman innoissani siitä että pääsisin takaisin Australiaan mutta harmitti vähän koska olisi ollut mukava matkustaa yhdessä vielä hetken.

Lentokentälle menin ajoissa koska osasin varautua ylimääräiseen säätämiseen passini takia. Jouduinkin hankkimaan uuden viisumin mutta pääsin pois maasta ja lennolla kuuntelin hyvää musiikkia ja katselin kun kone nousi pilvien keskeltä kohti auringonpaistetta. Kun Australian rannikko näkyi ikkunasta, aloin melkein tuulettamaan koneessa, mutta muut matkustajat eivät selvästikään olleet yhtä innoissaan.

Palasin takaisin samaan hostelliin josta lähdin ja olin kohtuullisen onnellinen sillä siellä ne olivat odottamassa, samassa paikassa mihin ne jätinkin. Elämä on liian lyhyt jahkailuun. Tarttukaa hetkeen ihmiset!

Aucklandin museolta

Vanha maorinaamari, inspiraatiota seuraaviin naamiaisiin

Aucklandin yössä

Hieno riipputuoli joka MELKEIN tarttui mukaan

Waiheke Island

Patikointireittiä Waihekeltä

Museo Wellingtonissa

Aucklandin yliopiston viiniosasto